Anna Aalto

Anna Aalto - Hiljaisuus levittää läpikuultavat siipensä

Helsingissä asuva ja työskentelevä taiteilija Anna Aalto tunnetaan meditatiivisista maalauksistaan, joissa värit, valo ja luonnon rytmit kietoutuvat yhteen. Näyttelyssä puutarha toimii muistojen, ajan kulun ja luontoyhteyden vertauskuvana. Kerrokselliset öljyväri- ja öljypastelliteokset kutsuvat pysähtymään hiljaisuuden ja läsnäolon äärelle.

Puutarhan värit ja rytmit kutsuvat pysähtymään. Samalla on mahdollisuus hengittää samaan tahtiin luonnon kauneuden kanssa. Puutarhan rauha maadoittaa. Mukautuminen luonnon rytmiin opettaa hidastamaan ja luopumaan. Näiden teosten pääosassa on luontoyhteys ja hetki, jolloin taustahäly vaimenee. Hiljaisuus, joka on tässä ja nyt. Näyttely muistuttaa ihmisen ikiaikaisesta siteestä luontoon.

Puutarhassa aika etenee kasvukaudesta seuraavaan. Valon lisääntyessä saamme seurata kevään heräämistä, nuppuineen ja versoineen. Kesäkuukausien elinvoima pakahduttaa. Syksyn taittuessa on edessämme jäähyväiset ja lakastuminen. Kaiken elollisen katoavaisuus on käsinkosketeltavaa. Puutarha tekee ajan liikkeestä näkyvää. Teokset heijastavat ajattomuutta ja pohtivat, mitä on ollut ennen minua ja mitä jää jälkeen.

Luonnossa kasvu on kerroksellista. Asiat voivat olla näkyviä tai näkymättömissä, jo kuihtuneita tai maatuneita. Myös maalausprosessin monet kuultavat väripinnat muodostavat ajallisen kerrostuman. Valo, värit ja tunnelmat limittyvät. Maalikerrokset peittävät ja peittyvät, kuten puutarhan kasvien runsauskin. Jokainen vaihe vaatii kuivumisaikaa, odottamista ja kypsymistä. Kankaalle tallentuu käytetty aika ja viipyily.

Puutarhassa on samaan aikaan läsnä useita vastakohtia. Puutarha on tilana rajattu. Se rakentuu ihmisen monien valintojen tuloksena. Kuitenkin paraskaan tarhuri ei voi täysin hallita lopputulosta. Luonto on omalakinen ja määrää, mitkä lajit viihtyvät ja mitkä väistävät. Puutarha on lopulta meille myös peili. Yritämme järjestää kaaosta, mutta se opettaa luopumaan kontrollista ja antautumaan. Logiikka hiljenee. Tilalle jää meitä ympäröivän kauneuden ihmettely.

Teoksissa luonnon monet muodot sulautuvat mielen liikkeisiin. Unen ja valveen rajapinnassa puutarha laajenee äärettömäksi tilaksi. Siellä kaikki on mahdollista. Puutarhassa mielikuvitus ei tunne rajoja, vaan sijaa on heittäytymiselle ja haaveilulle. Minun puutarhassani kasvit voivat nähdä unia. Toisinaan matka puutarhaan vie mennessään. Luonnon äärellä mietin Anne Carsonin sanoja; ”Sometimes a journey makes itself necessary”. Näyttely on tuo välttämätön matka. Se kutsuu paikkaan, jossa hiljaisuus levittää siipensä
ja katsoja voi löytää tien takaisin omaan itseensä.