Gumbostrand Konst & Form on vuonna 2012 perustettu taidekeskus, johon kuuluu taidegalleria, designmyymälä ja skandinaavisiin klassikkomakuihin keskittyvä bistro. Konst & Form on perustettu K. Hartwallin vanhaan tehdasmiljööseen, ja se sijaitsee luonnonkauniilla paikalla meren rannalla Sipoon Gumbostrandissa. Vapaa sisäänpääsy.
GALLERIA NÄYTTELYSSÄ NYT
KAIKKI NÄYTTELYTTervetuloa Gumbostrand Konst & Formin bistroon.
Käytämme bistrossamme mahdollisimman paljon lähituotettuja raaka-aineita, tarjolla on liha-, kala- sekä kasvisannoksia. Haluamme myös kuunnella asiakkaidemme erinäisiä toiveita ja toteuttaa ne mahdollisuuksien mukaisesti.
Bistromme menu pohjautuu klassiseen, pohjoismaiseen ruokaan – eurooppalaisen keittiön inspiraatioihin ja ajankohtaisiin raaka-aineisiin. Meitä kiehtoo myös urbaanit kansainväliseet vaikutteet. Menu vaihtelee sesongeittain ja raaka-aineiden toimittajat valitaan korkeiden laatukriteereidemme mukaisesti. Käytännössä se tarkoittaa, että useimmat käyttämistämme raaka-aineista on lähituotettuja.
Keittiömme kunnianhimoiset kokit pyrkivät jatkuvasti uusiutumaan ja uusimaan menuta niin, että asiakkaamme saavat toistuvasti maistuvia, uusia ruokaelämyksiä. Leivät, kakut ja leivonnaiset ovat itseleivottuja.
TAITEEN VERKKOKAUPPA
kaikki teokset-
MYYTY
Riitta Keurulainen
480 €
Floora 3
42 × 26 cm -
Heli Kemiläinen
1980 €
vieteriukko
45 × 45 cm -
MYYTY
Katja Kotikoski
890 €
Mansikkaströsseli
35 × 17 × 3,5 cm -
MYYTY
Aino Huhtaniemi
60 €
Professor’s Papers
42 × 30 cm -
Sofia Saari
2400 €
Vedenkantaja
80 × 135 cm -
Heli Kemiläinen
1628 €
piparkakkutalo
34 × 40 cm -
Luke Nicol
2600 €
Hillside
68,5 × 110 cm -
MYYTY
Teija Kosenius
1300 €
Pitsiunelmia
92 × 73 cm