Ke - la, Su
kaikki tapahtumat

Caj Bremer

Caj Bremer
21.04.2022
05.06.2022
Caj Bremer - 3 x Bremer

Näyttelyn kuvat ovat arkistostani. Kuvat olivat jääneet arkiston unholaan ja esitellään nyt näyttelyn muodossa ensimmäistä kertaa. Mustavalkoiset valokuvat ovat minun kehittämiä alkuperäiskuvia. Kuvia, joita on jossain määrin julkaistu 50- ja 60-luvuilla erilaisissa yhteyksissä, konteksteissa, jotka eivät ole enää relevantteja. Arkistoni koostuu suurimmaksi osaksi kuvista, joita kutsun Hömppä-kuviksi. Vuosia olen kuunnellut, kun ne protestoivat laatikoissaan ”miksi meitä ei kelpuuteta näyttelyyn, mekin haluamme tulla esille!” Vihdoin osa laatikoissa olevista kuvistani ovat saaneet tulla mukaan Konst
& Formin näyttelyyn. Nämä ovat sekalaisia kuvia Suomesta ja ulkomailta, joissa yhdistävä tekijä on hillitty huumori!

Muotikuvani ovat peräisin 1950- ja 60-luvulta. Ne ovat valokuvia eri muotisalongeille,vaatealan asiakkaille ja naistenlehdille. Minulla ei ollut omaa valokuvastudiota, joten kaupungin kadut, puistot ja julkiset tilat olivat studioni. Se ympäristö sopi mielestäni minulle parhaiten. Tässä näyttelyssä on kolme fiktiivistä muotialan kuvaa, jotka on otettu keväällä, talvella ja kesällä. Siihen aikaan valokuvamallit poseerasivat lähes liioitellulla tavalla, ja se on myös vaikuttanut kuvavalintoihin. Näitä kuvia ei ole esitettyaiemmin, ja pyydänkin katsojia tutustumaan niihin pilke silmäkulmassa.