Jonna Johansson

Jonna Johansson - The Silent Garden

Ruukkuja, hautausmaita, vanhoja mestareita ja jotain aivan muuta

Jonna Johanssonin uudet teokset ovat kuvataiteellisia keskusteluja taidehistorian ja työskentelyprosessin kanssa.

Jonna Johansson (1975) kuuluu niihin taiteilijoihin, jotka kuljettavat mukanaan omaa taiteellista työtapaansa, jota he päivittävät havainnoidessaan uutta. Hän on viime vuosina työskennellyt niin maalauksien kuin keraamisten veistosten keinoin. Johansson monipuolisuus on näkynyt myös siitä, että hänellä on ollut käytössä useampi tyylilaji teoksissaan. Viime aikoina taiteilija on ollut kiinnostunut hautausmaiden muistomerkeistä, vanhoista kirkoista ja art deco -ruukuista. Nämä kiinnostuksen kohteet pilkahtelevat aihelmina Johanssonin uusissa teoksissa ja kiinnittyvät hänen työtapaansa luoda omaa taidettaan keskustellen menneisyyden kanssa. Taidehistoriallisista kohtaamisista kertovat viittaukset esimerkiksi Jean Fouquetiin (1420–1480), Piero Cosimoon (1462–1522), Giammbattista Tiepoloon (1696–1770) tai Jean Francois Janinetiin (1752–1814).

Taiteilijan seurustelu taidehistorian kanssa ei ole ainoastaan oppineisuuden osoittamista, vaan Johansson soveltaa itselleen ominaista kriittistä feminististä metodia ja nostaa esiin naiseuteen liitettyjä historiallisia aiheita, kuten kauneuden, neitseellisen sikiämisen, madonna-aiheen ja Venuksen kylvyn. Omissa maalauksissaan viittaus taidehistorian miesmaalarien naiskuviin yhdistyy Johanssonin omaan keholliseen maalaustapaan, jossa väri on materiaalista ja figuuri vuoroin abstrahoituu ja välillä nousee näkyviin. Maalausten nimissä näkyy suomenruotsalaisen modernistikirjailijan Edith Södergranin (1892–1932) runojen vaikutus. Södergranin runoissa avautuu näkymiä niin tuleviin kuin ikuisiinkin tapahtumiin hyvin henkilökohtaisella tavalla. Södergranista onkin tullut feministinen ikoni, joka raivasi itselleen tilan kirjallisuuden historiassa, vaikka hänen elämänolosuhteensa olivat mitä olivat.

Johanssonin taiteessa tuttujen ihmishahmojen rinnalle ovat tulleet uutuutena ruukut, jotka vievät toisaalta ajatukset hautausmaiden uurniin, mutta myös ruukkuun itseensä ikiaikaisena esineenä. Ruukkujen muodot vaihtelevat, mutta niiden perusmuoto säilyy. Johanssonin taiteessa ruukku on kuin ihmisen rinnakkaisolento, jokin sellainen joka sisältää ja säilöö. Ruukku onkin rinnakkaisilmiö hautausmaiden muistokiville – ja merkeille, jotka muodostavat konkreettisia paikkoja, joissa voimme muistaa poismenneitä. Johanssonin uurnat ovat arkkityyppisiä sijoja, joissa niin menneet kuin nykyiset sielut ja kehon tomut voivat oleskella.

Jonna Johansson on taiteilijana monipuolinen ja työskentelee erilaisilla tyyleillä ja materiaaleilla. Moisen työskentelytavan etuna tuntuu olevan se, että hänen ei tarvitse taivuttaa työskentelyään ainoastaan yhden logiikan tai Leitmotivin (johtoaiheen) mukaiseksi. Hänen taiteensa on pikemminkin kuin kuljeskelua maailmassa ja erilaisten vastaantulevien aiheiden ja ilmiöiden reflektointia. Taiteilijan monivaiheinen työprosessi sekoittaa aiheita ja aikoja, joten olemmekin hänen teostensa äärellä samanaikaisesti hänen taiteellisen ajattelunsa sisällä. Jonna Johansson näyttääkin, miten maalausten äärelle on syytä pysähtyä ja katsoa niitä. Mutta samalla hän kertoo, että maalauksien sisään on mahdollista mennä, jos sinne vain uskaltautuu.

Jonna Johansson on opiskellut Brightonin yliopistossa (BA) ja Kuvataideakatemiassa (KuM). Hän asuu ja työskentelee Helsingissä.