Ke - la, Su
TAITEEN VERKKOKAUPPAAN

Rasmus Nora

Rasmus Nora
03.03.2025
13.04.2025
Rasmus Nora - Ilme

Teokset ovat valmistuneet ajanjaksolla 2018-2025. Lopullisen muotonsa ne ovat saavuttaneet n.vuoden sisällä ennen Gumbostrand Konst och Formin näyttelyn alkua.

Näyttelyn suomenkieliselle nimelle ”ilme” ei juurikaan löydy vastinetta ainakaan ruotsin- tai englanninkielestä. ”Ansiktsuttryck” tai ”facial expression” eivät tunnu yhtä ytimekkäiltä. Tästä syystä jouduin luopumaan ajatuksesta nimetä Sipoon näyttelyni ruotsiksi. Nimi juontuu n. 10v. sitten maalatusta teoksesta, josta on nyt näytteillä uudempi versio.

Lähinäköni äskettäisestä huonontumisesta inspiroituneena olen hyödyntänyt viitteellistä toteutustapaa tehokeinona kasvonpiirteiden hahmottelussa. Mitä ne ilmentävät, on tulkinnanvaraista. Usein ihmistä hahmotellessa, paperista tai kankaasta loppuu tila suunnilleen nilkkojen kohdalla, jos etenemme hahmottelussamme ylhäältä alas. Muutamissa teoksissa tämä käytäntö on käännetty päälaelleen ja tila on loppunut useimmiten ylähuulen paikkeilla.

Muutenkin teoksissa liikutaan kaksi- ja kolmiulotteisuuden, esittävän ja abstraktin välimaastossa. Värittömyys ja rajattu paletti toimivat kontrastina fluorisoiville pigmenteille ja voimakkaalle värillisyydelle. On kasveja ja kasvottomuutta.

Kaikilla jäljillä, siveltimen vedoilla, piirretyillä viivoilla, ihmisten, elottomien esineiden ja vaikkapa puun oksien asennoilla on oma ilmeensä. Takaraivoilla, hihoilla ja heittovarjoilla on ilmeet. Näyttelyn maalauksia voisi pitää aihepiireiltään taidehistoriallisessa mielessä hyvinkin perinteisinä. Muotokuvat, asetelmamaalaukset, alastonkuvat ja uskonnolliset aiheet ovat edustettuina. Ainesosia löytyy viittauksista impressionismiin, barokin kauden maalaustaiteeseen, puutarhan hoitoon, fauvismiin, elokuvataiteeseen, urheiluun, instagramiin, retkeilyyn sekä muihin erinäisiin nykypäivän ilmiöihin.

Näiden edellämainittujen ilmeiden pääasiallinen tehtävä on luoda liikettä pysähtyneisiin kuviin ja mieliin. Eräänlaisia yhden kuvan elokuvia on siis näytteillä.

SAMALTA TAITEILIJALTA
UUDET
Tietosuojan yleiskuvaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parantaakseen käyttökokemustasi. Evästeet on jaettu välttämättömiin ja ei-välttämättömiin kategorioihin. Evästeet ovat pieniä tiedostoja jotka säilytetään selaimellasi jotta sivuston tarkoitettu toiminnallisuus toimisi. Evästeet säilytetään vaan hyväksynnälläsi ja voi poistaa/ottaa pois päältä milloin vain.
Käyttökokemuksesi voi muuttua ottamalla evästeet pois päältä.